Sofia Belórf oikaisee suhteestaan levinneet väitteet – kertoo nyt, mikä tilanne Jeffin kanssa todella on
Sofia Belórf on päättänyt oikaista hänen ja yhdysvaltalaisen kumppaninsa Jeffin suhteesta julkisuuteen nousseet väitteet. Maanantaiaamuna julkisuudessa kerrottiin, että Dubaissa asuvan parin suhde olisi päättynyt. Väitteissä esitettiin lisäksi, että
Elisa Aaltola kertoo elämänsä suuresta muutoksesta – yksi havainto sai hänet katsomaan tulevaisuutta uudella tavalla
Filosofi Elisa Aaltola kertoo avoimesti terveyteensä liittyvästä tilanteesta, joka on vaikuttanut merkittävästi hänen arkeensa ja elämänvalintoihinsa. Aaltolalla on todettu nousevan aortan laajentuma. Hän kertoo Facebookissa lääkärin kuvailleen löydöstä
Aki Samuli puolustaa Veronica Verhoa suorin sanoin – napakka päivitys kerää kiitosta somessa
Vuoden 2015 tangokuningas Aki Samuli on ottanut voimakkaasti kantaa Tanssii tähtien kanssa -juontaja Veronica Verhon tatuoinneista käytyyn keskusteluun. Aihe on Samulille tuttu. Kun hän voitti Tangomarkkinat vuonna 2015,
Niko Saarinen jäi ilman kutsua Petteri Orpon Kesärantaan – purki pettymystään värikkäin sanoin
Podcast-juontaja Niko Saarinen on ilmaissut voimakkaasti pettymyksensä siihen, ettei hän saanut kutsua pääministeri Petteri Orpon järjestämään podcast-tilaisuuteen Kesärantaan. Orpo järjesti torstaina 10. syyskuuta virka-asunnollaan tilaisuuden podcastien tekijöille. Saarinen
Jippu paljastaa Heikki Salolle heidän yllättävän yhteytensä – yksi laulu kulki mukana aina häihin asti
Miljoonasateen Heikki Salo, 68, saa Vain elämää -päivänään kuulla Jipun, 40, tulkinnan vuonna 1999 julkaistusta Silmitön talvi -kappaleesta. Jo ennen esitystä käy ilmi, ettei kyseessä ole Jipulle mikä
Minna Tervamäki kertoo lapsuutensa balettitunneista – opettajan sanat jäivät vuosiksi mieleen
Balettitanssija ja koreografi Minna Tervamäki avaa elämäkerrassaan Minna Tervamäki lapsuutensa vaativaa balettikoulutusta ja opettajaa, jonka menetelmät jättivät häneen syviä jälkiä. Kati Pukin kirjoittamassa elämäkerrassa Tervamäki kuvailee ilmapiiriä, jossa
Juhani Koskinen kuulo golfkentällä yhtäkkiä napsahduksen – tavallinen oven avaaminen kun muuttui vaikeaksi
Sohvaperunoista ja Selviytyjät Suomesta tuttu mediapersoona Juhani Koskinen, 40, joutui viettämään suuren osan kesästään huomattavasti rauhallisemmin kuin oli suunnitellut. Koskinen kertoo sosiaalisessa mediassa loukanneensa itsensä heinäkuun alussa golfia
Arttu Wiskari paljasti, mistä löysi uuden villatakkinsa – ostosvinkki sai somessa ihmiset innostumaan
Laulaja Arttu Wiskari on jakanut sosiaalisessa mediassa pukeutumisvinkin, jota moni mies ei välttämättä ole tullut ajatelleeksi. Hän kannustaa etsimään sopivia vaatteita rohkeasti myös kaupan toiselta osastolta. Videollaan Wiskari
Mikael Jungner päätyi Mensan testiin hetken mielijohteesta – tulos sai hänetkin ihmettelemään
Viestintätoimisto Kreabin toimitusjohtaja Mikael Jungner nähdään tänä syksynä uudenlaisessa televisioroolissa. 61-vuotias Jungner osallistuu MTV3-kanavalla alkavaan Suomen viisain julkkis -tietovisaan. Jo ennen ohjelman alkua hänen osallistumisensa on herättänyt keskustelua
Raija Pelli mokasi Suomen itsenäistymisvuoden – vihjaa nyt, ettei kaikki ollutkaan aivan sitä miltä näytti
Journalisti ja entinen Poliisi-TV:n juontaja Raija Pelli nähdään syksyllä MTV3:n uudessa Suomen viisain julkkis -ohjelmassa. Jo sarjan avausjaksossa sattuu tilanne, jonka Pelli arvelee herättävän runsaasti keskustelua katsojien keskuudessa.