Suomen huutokauppakeisarin uuden kauden toisessa jaksossa Aki ja Heli Palsanmäki tekevät Helsingissä tavallisuudesta poikkeavia kauppoja. Tällä kertaa pöydälle ei nosteta vanhoja keräilyesineitä, vaan tuhansien eurojen arvoisia luksuslaukkuja.
Palsanmäet vierailevat vuoden 2007 Miss Suomen ja yrittäjä Noora Hautakankaan omistamassa ranskalais-italialaisessa Rue Madame -ravintolassa, jossa myydään myös käytettyjä merkkilaukkuja.
Hautakangas tarjoaa huutokauppiaalle peräti kahdeksaa käytettyä luksuslaukkua sekä arvokasta rannekorua ja merkkivyötä.

– Huomasin heti ympäristöstä, ettei täällä mitään romua ollut myynnissä, vaan huipputavaraa, Aki toteaa.
Erityisesti kolme laukkua nousee esiin: Louis Vuittonin Speedy, Guccin Dionysus sekä Chanelin Classic Jumbo Single Flap Bag.
Hautakankaan mukaan käytetyn Louis Vuittonin jälleenmyyntihinta liikkuu kunnosta riippuen noin tuhannessa eurossa.
Guccin laukulla puolestaan on jo ikää noin kymmenen vuotta, mutta Hautakangas kuvailee sen olevan edelleen uudenveroisessa kunnossa. Vastaavan uuden laukun hinta on hänen mukaansa nykyään noin 2 200 euroa.
Kokoelman arvokkain yksittäinen laukku löytyy kuitenkin Chanelilta.
Hautakangas kuvailee mustaa Chanelia ikoniseksi. Vastaava maksaisi uutena nykyään noin 10 000–12 000 euroa, kun taas käytettyjen hinnat liikkuvat kunnosta riippuen noin 6 000–7 000 eurossa.
Hän kysyy Palsanmäiltä, kuinka paljon he arvelevat laukun hinnan nousseen viidessä vuodessa.
– Sanotaan, että tuplaantunut, Aki arvelee.
– Kyllä, melkein tuplaantunut, Hautakangas vahvistaa.

Tieto saa Helin hämmästymään. Hän kertoo, ettei ole koskaan omistanut yhtäkään merkkilaukkua.
Koko laukkuerästä Hautakangas haluaisi saada vähintään 8 500–9 000 euroa, mutta kaupankäynti lähtee liikkeelle 13 000 eurosta.
Aki myöntää kameroille olevansa uuden tilanteen edessä.
– En tiedä, onko se korkea, keskinkertainen vai matala pyyntihinta.
Sen jälkeen kolmikko ryhtyy tinkimään hinnasta tuttuun tyyliin. Aki yrittää lopulta vauhdittaa neuvotteluja huumorilla ja ehdottaa Nooralle juomaa, jos se auttaisi laskemaan hintaa.
Luksuslaukkujen maailma osoittautuu Palsanmäille varsin erilaiseksi kauppapaikaksi kuin heidän tavallisesti kohtaamansa huutokauppatavara.